ENTISTÄ TIIVIIMPI YHEISTYÖ
Esiintyy useimmin muodoissa entistä tiiviimpää yhteistyötä ja entistä tiiviimpi yhteistyö.
| Yhteisen koordinaattorin tehtävänä on kuntien yhteistyön ohjaaminen ja mallin etsiminen | entistä tiiviimmälle yhteistyölle. | |
| Lapin ja Oulun läänin vaikuttajien ja päättäjien on syytä olla | entistä tiiviimmässä yhteistyössä | hankkeitten eteenpäin viennissä. |
| Icopalin ja Rovakatteen | entistä tiiviimpi yhteistyö | parantaa molempien yhtiöiden kilpailukykyä, osaamista ja resursseja. |
| Täystyöllisyys on nostettu keskeiseksi tavoitteeksi ja valmisteilla on | entistä tiiviimpi yhteistyö | päämäärän saavuttamiseksi. |
| Puhelinyhtiöiden | entistä tiiviimpi yhteistyö | ulottuu myös langattoman viestinnän kehittämiseen. |
| Viranomaisten pitäisi tehdä | entistä tiiviimpää yhteistyötä | myös vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. |
| Opetustoimen uusi lainsäädäntö ja uusi koulutusrakenne edellyttävät oppilaitoksilta ja työelämältä | entistä tiiviimpää yhteistyötä. | |
| Pakkoliitosten sijasta Suomen yli 440 kuntaa voisivat tehdä | entistä tiiviimpää yhteistyötä | esimerkiksi palveluja yhdistämällä. |
| Tulevaisuuden päiväkoti joutuu tekemään | entistä tiiviimpää yhteistyötä | ja ratkomaan yhdessä perheiden kanssa arkipäivän ajankäytön ongelmia. |
| Liikuntaohjelmien toteuttamiseksi koulu kaipaa | entistä tiiviimpää yhteistyötä | urheiluseurojen kanssa. |
- klusterisana1
- entinen
- klusterisana2
- tiivis
- klusterisana3
- yhteistyö
- klusteripohjaversio
- 0.2