PITÄÄ TIIVISTÄ YHTEYTTÄ
Pitää tiivistä yhteyttä tarkoittaa, että on usein kontaktissa jonkun kanssa.
| Vaikka viihdyn Englannissa, | pidän kaiken aikaa tiivistä yhteyttä | Suomeen enkä halua unohtaa juuriani. |
| Kunnat | pitivät lääninhallitukseen tiivistä yhteyttä, | koska se teki luovaa työtä alueen hyväksi. |
| Saksa on koko ajan | pitänyt tiivistä yhteyttä | Kiinaan. |
| Itse lääkärinä työskentelevänä Aromaa on | pitänyt tiivistä yhteyttä | tutkimiinsa lapsiin. |
| Jokaista mukaan otettua erikoisalaa varten on nimetty tietty tiimi, jonka jäsenet | pitävät keskenään tiivistä yhteyttä | ja tavoitteena on, että potilas välttyy päällekkäisiltä tutkimuksilta. |
| Viron ja Suomen ympäristöviranomaiset | pitävät tiivistä yhteyttä. | |
| Neljä ystävystä | pitävät tiivistä yhteyttä. | |
| Eri osaamisalueitten eli ryhmien vetäjät | pitävät tiivistä yhteyttä | toisiinsa ja kouluttautuvat asioihin, joita eivät vielä osaa. |
| Siellä hän työskenteli myös kukkakaupassa ja ehti tutustua sikäläiseen sukuunsa, johon hän edelleen | pitää tiiviitä yhteyksiä. | |
| Hän | pitää tiivistä yhteyttä | saksalaiseen professoriin Hans Küngiin, joka on johtava henkilö tässä työssä. |
- klusterisana1
- pitää
- klusterisana2
- tiivis
- klusterisana3
- yhteys
- klusteripohjaversio
- 0.2