AIKATAULU
Tiukka aikataulu tarkoittaa sitä, että aikaa esimerkiksi jonkin asian tekemiseen tai päättämiseen on vähän.
| Tiukasta aikataulusta | johtuen työtä on tehty vuorokaudet ympäriinsä. | |
| Jäähallihanketta viedään eteenpäin | tiukalla aikataululla. | |
| Ja jos se tuottaa voittoa, niin miksi tuottava yritys pitää myydä ja vielä aika | tiukalla aikataululla? | |
| Viime vuonna Korzeniowski kävi Turussa perheineen, mutta tuli tällä kertaa yksin | tiukan aikataulun | takia. |
| Suomalaiset YK - sotilaat ja materiaali kotiutetaan Makedoniasta | tiukassa aikataulussa. | |
| Päivämäärien muuttaminen on hankalaa, koska meillä on | tiukka aikataulu. | |
| Talon teolle asetettiin alun perin | tiukka aikataulu. | |
| Hanketta valmistellut työryhmä on esittänyt alustavasti | tiukkaa aikataulua, | jonka mukaan rakentaminen alkaisi jo ensi kesänä ja halli olisi käyttökunnossa ensi talvena. |
| Köröttely paikallisilla linjureilla pikkukylästä toiseen ilman | tiukkaa aikataulua | on toki myös mielenkiintoinen ja usein edullisempi vaihtoehto koluta Eurooppaa. |
| Monet muut jäsenmaat, esimerkiksi Britannia ja Ranska, ovat kuitenkin pitäneet parempana olla lyömättä lukkoon | tiukkoja aikatauluja. |
- sana
- tiukka
- vierussana
- aikataulu
- vierussanapohjaversio
- 0.3