ESITTÄÄ

takaisin sanasivulle



Bergman esitti toiveensa Tukholmassa seminaarissa, jossa pohdittiin television ja teatterin suhdetta.
Meidani esitti toiveensa kahdeksan Kaakkois-Euroopan maan apulaispuolustusministerien kokouksessa Tiranassa.
Malmön suomalainen eläkeläisryhmä esitti toiveensa kunnan sosiaalilautakunnalle ja sairaanhoidon johtokunnalle, että suomalaiset vanhukset pääsisivät samalle osastolle.
Suomen Päivittäistavarakauppa julkisti tavoitteensa maanantaina, kun se esitti toiveensa maaliskuun vaalien jälkeen muodostettavalle uudelle hallitukselle.
Valiokunnissa on esitetty toiveita kaikkiaan noin 440 miljoonan lisäämisestä budjetin menopuolelle.
Liikun työssäni ihmisten parissa ja on esitetty toiveita rahojen jakamisesta, että muun muassa pienetkin osakkaat saisivat kerrankin kunnon tilin.
Vielä hän esittää toiveen, että EU:n huippukokous järjestettäisiin Tampereella.
Helvi Sandgren esittää toiveen, että Hauanniemessä ei lähdettäisi säätämään sähkölaitteita.
Kaupunki ei voi sitä määrätä, vaan pelkästään esittää toiveita.
Asiakkaat voivat soittaa kunnan uuteen palvelupuhelimeen ja esittää toiveita bussireiteistä.

takaisin sanasivulle


sana
toive
vierussana
esittää
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana