TUNNETTU

Usein ilmauksella tunnettu tosiasia pyritään perustelemaan jokin väite, joka pohjautuu ennemminkin yleiseen mielipiteeseen tai ennakkoluuloon kuin varsinaiseen tutkittuun tietoon.

takaisin sanasivulle



Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että maan keskiosaan ja Lappiin noususuhdanne tulee viiveellä.
Tunnettu tosiasia on, etteivät köyhät osaa rahan kanssa toimia.
Tunnettu tosiasia on, että jos työntekijät lakolla jotakin voittavat, he menettävät enemmän lakkoajan palkoissa ja lakkokorvauksissa.
Tunnettu tosiasia on, että Suomi on ilmastonsa, etäisyyksiensä ja teollisuutensa rakenteensa vuoksi lähes kaikkia kilpailijamaita riippuvaisempi energiasta, ja energian hinnan osuus lopputuotteesta on poikkeuksellisen suuri.
Tunnettu tosiasia on, että ihminen käyttää aivokapasiteetistaan vain noin kymmentä prosenttia.
Tunnettu tosiasia on, että lääkärit hyvin usein tuomitsevat vaihtoehtohoidot.
On tunnettu tosiasia, että kalat eivät ole tasaisesti koko järven alueella, vaan saattavat kerääntyä tiettyyn paikkaan vaikkapa pienialaiseen syvänteeseen talvehtimaan, mistä niiden pyytäminen ja saaminen on varminta.
Se on tunnettu tosiasia, että kun ollaan ulkona, tulee kohta nälkä.
Sitä paitsi, tunnettu tosiasia on, että miehet lukevat pääsääntöisesti miesten kirjoittamia kirjoja, mutta naiset valitsevat molempien sukupuolten teoksia.
Muutama vuosi takaperin yleisesti tunnettu tosiasia oli, että insinöörillä ei ole sielua henkisestä elämästä puhumattakaan.

takaisin sanasivulle


sana
tosiasia
vierussana
tunnettu
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana