SUOMI

Tulla-verbiä käytetään usein maata tai esimerkiksi kaupunkia tarkoittavan paikannimen kanssa. Tässä on esimerkkeinä Suomi ja Tampere, jotka taipuvat eri tavalla.

takaisin sanasivulle



Elokuva tulee Suomeen joulukuun alussa, lelut jo hieman aikaisemmin.
Eri Pohjoismaista tulee Suomeen meritse noin sata sotilasajoneuvoa.
Albaanijalkapallojoukkue tuli Suomeen heinäkuussa 1998.
Hakemuksia tapahtuman esiintyjiksi tuli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta kaikkiaan 49.
Suomalalaiset sukunimet, kuten Arvola, Halonen, Waara ja Wartiainen paljastavat sukujen tulleen Suomesta.

Tulin Tampereelle ensimmäisen kerran 1966.
Irlannin ulkoministeri ei tule Tampereelle.
Helsingin seudun hintataso ohjaa kehitystä niin, että yritykset ovat kiinnostuneita tulemaan Tampereelle.
Leiriläisistä puolet tulee Tampereelta ja toinen puoli ympäri Suomea.
Jääkiekkojoukkue Lukon parhaat pelaajat tulevat Tampereelta.

takaisin sanasivulle


sana
tulla
vierussana
Suomeen
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana