| Esitys viljelee ohjaajalle tunnusomaista | ajatusten ja tunteiden | konkretisoimista teoiksi ja esineiden symboliikaksi. |
| Olen suorastaan nauttinut kaksikielisyydestä ja käyttänyt sitä hyväkseni | ajatusten ja tunteiden | rikkaana lähteenä. |
| Sivullisesta tekojen, | ajatusten ja tunteiden | sekaannusketjut näyttävät hauskoilta, mutta kirjassa nyrjähdyspyörteen imuun joutuneita ei naurata. |
| Tytöt ovat aina osanneet etsiä liittolaisen, jonka kanssa voi käydä puhumalla läpi tapahtumia ja niihin liittyviä | ajatuksia ja tunteita. | |
| Sillä pystyy ilmaisemaan | ajatuksia ja tunteita | jopa puhetta syvällisemmin. |
| Kun kuva syntyy paperille tai muotoutuu veistokseksi, siihen siirtyy myös omia | tunteita ja ajatuksia. | |
| Vaikka tarinassa on paljon | tunteita ja ajatuksia, | sen hienoviritteisyys voi mennä lukijan ohi. |
| Juuri siksi psykoanalyysiin kohdistuvat | tunteet ja ajatukset | ovat ristiriitaisia - kuten ihmisen mieli aina uuden kasvun edellä. |
| Kortekankaan Joona saarnaa kiivaasti omaan itseensä menemistä, omien motiivien ja tekojen, | tunteiden ja ajatusten | armotonta punnintaa. |
| Tapahtumaan liittyviä | tunteita, ajatuksia | ja muistoja ei kuitenkaan pidä yrittää tunkea pois mielestä ensimmäisten viikkojen aikana kriisitilanteen jälkeen. |