PYSYVÄ

takaisin sanasivulle



Pysyviä työpaikkoja saadaan parhaiten koulutuksen, kehittämisprojektien ja yritystukien avulla.
Seuraavan laskukauden alkaessa tulee jälleen piinallisen selväksi, että kansantaloudestamme on myös nousukauden aikana kadonnut pysyviä työpaikkoja.
Noin puolella heistä on jo oma yritys, ja muitakin yrittäjyyteen kannustamalla alalle pyritään saamaan lisää pysyviä työpaikkoja.
Kaupunkimarkkinoinnin uskotaan tuovan Espooseen pysyviä työpaikkoja ja parantavan työllisyyttä.
Ylitöiden puolittamisella luotaisiin pysyviä työpaikkoja työttömille.
Tulosta on mitattava uusien, pysyvien työpaikkojen lukumäärällä reaalitaloudessa.
Ponnistelut pysyvien työpaikkojen luomiseksi ovat epäonnistuneet, mikä on puolestaan johtanut kuntien talouden heikkenemiseen ja muuttoliikkeen kasvuun.
Samalla haluttiin tukea pysyvien työpaikkojen syntyä vaatimalla tuen saajat antamaan työntekijälle vakituinen työ.
Koko Oulun läänissä kalastuksessa, kalan jalostuksessa ja -kaupassa on noin 450 pysyvää työpaikkaa.
Pitää tunnustaa, että nykymuotoinen tuotanto ei tarjoa niin monelle pysyvää työpaikkaa kuin ennen.

takaisin sanasivulle


sana
työpaikka
vierussana
pysyvä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana