TAHTOA
Tahtoo unohtua tarkoittaa, että jokin asia unohtuu usein tai sillä on taipumus unohtua.
| Liikunta ja muu itsestään huolehtiminen | tahtoo unohtua. | |
| Insinöörit tutkivat ja kehittävät kaikkea uutta, mutta tuotteistaminen ja kaupallistaminen | tahtoo unohtua. | |
| Huippu-urheilussa todellinen kilpaileminen mies miestä vastaan | tahtoo unohtua. | |
| Käytännön hoitotyössä | tahtoo edelleenkin unohtua, | että mieli ja keho vaikuttavat toinen toiseensa. |
| Tuloksia tarkastellessa | tahtoo unohtua, | että tekijät ovat iältään vasta kahdestatoista kuuteentoista. |
| Washingtonissa | tahtoo unohtua, | että suurvallan politiikan vaikutukset tuntuvat aina myös ulkomailla. |
| Maantieteellinen läheisyys | tahtoo unohtua, | sillä mentaalisesti Pietariin on yhä valtavan pitkä matka. |
| Kasvisten laatuluokan ilmoittaminen tuli pakolliseksi vuonna 1997, mutta se | tahtoo yhä unohtua | monella torikojulla ja kaupan tiskillä. |
| Varsinaiset uutisaiheet | tahtovat unohtua | muutamassa kuukaudessa. |
| Kaikki lukivat innolla Aku Ankkaa, mutta kriittisen kulttuurikeskustelun pyörteissä tämä | tahtoi unohtua. |
- sana
- unohtua
- vierussana
- tahtoa
- vierussanapohjaversio
- 0.3