TASO

Valtakunnan tasolla tarkoitetaan koko Suomen (tai muun maan) laajuista asiaa tai suuruusastetta.

takaisin sanasivulle



Oulun työvoimakurssit työllistävät valtakunnan tasoon nähden keskinkertaista paremmin.
Puskateatterimaisia piirteitä saanut päätöksenteko on päätynyt myös valtakunnan tietoisuuden tasolle.
Yleishyödyllisyyden laaja tulkinta merkitsisi valtakunnan tasolla satojen miljoonien veromenetyksiä kunnille.
Lappi on monesti tuntenut jääneensä etelän suurten kuntien jalkoihin, kun kuntakentän yhteisiä kantoja on valtakunnan tasolla sorvattu.
En pidä järkevänä sellaista, että valtakunnan tasolla tehdään keskimääräisiä normituksia eikä oteta huomioon paikallista tarvetta.
Valtakunnan tasolla on apurahapoliittisesti kannattavaa olla eteläsuomalainen mies.
Valtakunnan tasolla porukka on pienentynyt paljon.
Valtakunnan tasolla puolueen puheenjohtajan asemalla on huomattavan suuri merkitys.
Valtakunnan tasolla ylinopeus tarkoittaa keskimäärin kahta turhaan kuollutta ihmistä vuoden jokaisena viikkona.
Kajaanissa perusturvan kustannusten määrä ja laatu ovat korkeampia kuin valtakunnan taso keskimäärin.

takaisin sanasivulle


sana
valtakunta
vierussana
taso
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana