KUNTA

Julkisen hallinnon ja talouden tärkeimmät osapuolet ovat koko maata kattava valtio ja pienempiä alueita hallinnoivat kunnat.

takaisin sanasivulle



Kunnan ja valtion henkilöstön palkat ovat olleet julkista tietoa keskiviikosta lähtien.
Kuntia houkutellaan valtion kumppaniksi maksamaan kaupungin läntistä ohitustietä.
Kuntien ja valtion raha taiteelle on kuitenkin tiukassa.
Pirkanmaan kunnat hakevat valtiolta yhteensä lähes 46 miljoonan markan avustuksia.
Pienet kunnat vaativat valtiota jatkossakin osallistumaan sosiaali - ja terveydenhuollon investointeihin.
Valtion ja kuntien kustannusten jakoa tarkistetaan neljän vuoden välein.
Tässä taloustilanteessa valtio leikkaa kuntien tulopohjaa tavalla, joka merkitsee laajalti myös rajuja leikkauksia.
Valtio korvaa kunnille vielä tämän vuoden aikana täysimääräisesti veroratkaisun aiheuttamat tulomenetykset.
Naisia ei edelleenkään juuri näy suomalaisten yritysten johdossa eikä valtion tai kuntien korkeilla virkapaikoilla.
Valtion tavoin kuntien on syytä tarkistaa omaa tukityöllistämispolitiikkaansa.

takaisin sanasivulle


sana
valtio
vierussana
kunta
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana