| Viikonloppuna haluamme | pitää vapaata, | koska koko kesä on painettu erittäin pitkää päivää. |
| Kauaa Jonas ei kuitenkaan ennättänyt | pitää vapaata, | sillä Hollywoodissa kuvattavan Cardigans-videon aikataulu ei suostunut odottamaan. |
| Lauantain ja sunnuntain presidentti | pitää vapaata. | |
| Lääkintäjumppari käy kuntouttamassa rouvan jalkaa kerran viikossa, ja viikonloppuisin tarvitaan vielä yksi hoitaja, jotta vakiohoitaja saisi | pitää vapaata. | |
| Silloin on hyvä | pitää vapaata. | |
| Kaikki eivät voi | pitää vapaata | edes nyt. |
| Mäntyluodossa alkoi maanantaina iltapäivän kestävä vastalauselakko ja Raumalla aiottiin | pitää vapaata | koko maanantaipäivä. |
| Lakiesityksen tarkoitus on antaa työntekijälle mahdollisuus | pitää vapaata | työstään tulosidonnaista rahallista korvausta vastaan ilman pelkoa työpaikan menetyksestä. |
| Puoleentoista vuoteen olen pystynyt | pitämään vapaata | yhteensä vain kolme viikkoa. |
| Moni omaishoitaja on haluton | pitämään vapaata, | koska ei halua hoidettavan joutuvan laitokseen - sieltä moni palaa väitteiden mukaan taantuneena takaisin. |