| Esimerkiksi Italiassa on | varsin yleistä, | etteivät ihmiset osaa muuta kuin omaa äidinkieltään. |
| Nykyään on | varsin yleistä, | että opiskelijat käyvät opintojen ohella töissä. |
| On | varsin yleistä, | että laulujoutsenella saattaa olla puolenkymmentä poikasta. |
| Kasvien käyttö lääkintään on nykyään | varsin yleistä. | |
| Ulkomaalaispelko on myös | varsin yleistä. | |
| Tilanne, jossa lisäeläkkeestä menisi veroihin jopa 55 prosenttia, on | varsin yleinen. | |
| Tauti on | varsin yleinen. | |
| Toimittajan tapauksensa on | varsin yleinen, | uutissivuilta yhdessä päivässä kuihtuva aihe. |
| Varvaskävely on | varsin yleinen | vaihe kävelyn oppimisessa. |