ENTINEN

Esiintyy useimmiten muodoissa entistä tiiviimpää ja entistä tiiviimpi.

takaisin sanasivulle



Halonen totesi myös, että EU:n ja Israelin väliset tapaamiset ovat selvästi lisääntymässä ja yhteydenpito on entista tiiviimpää.
Sekä suomen - että ruotsinkieliset yläasteet sekä lukiot sisältävä koulukompleksi aiotaan yhdyskäytävän avulla luoda entistä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi.
Yhteistyötä voitaisiin kehittää entistä tiiviimmäksi myös esimerkiksi kirjastojen ja päiväkotien välillä.
Yhteisen koordinaattorin tehtävänä on kuntien yhteistyön ohjaaminen ja mallin etsiminen entistä tiiviimmälle yhteistyölle.
Ensi vuoden tärkein tavoite on judokoillakin luonnollisesti olympiakisat, jonne Suomi tähyää entistä tiiviimmässä yhteistyössä Skandinavian ja Baltian maiden kanssa.
Jääkiekkoilun MM-kilpailujen takia myöhemmin alkava sarja on entistä tiiviimpi.
Kotimaassa hintojen laskua vauhdittaa kaupan entistä tiiviimpi ketjuuntuminen.
Täystyöllisyys on nostettu keskeiseksi tavoitteeksi ja valmisteilla on entistä tiiviimpi yhteistyö päämäärän saavuttamiseksi.
Uusi valmentaja vaatii urheilijoilta entistä tiiviimpää suhdetta mäkihyppyyn.
Hirvikannan voimistamiseksi tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä riistanhoitopiirien ja tutkijoiden välillä.

takaisin sanasivulle


sana
tiivis
vierussana
entinen
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana